Kun tarkastellaan Ukrainan viimeistä vuosikymmentä, Poroshenkon nimi nousee esiin ilman välikäsiä. Viides presidentti johti maata hetkellä, jolloin valtio oli hajota käsiin. Hänen elämäkertansa on avoimissa lähteissä – myös wiki-artikkeleissa – kuvattu seikkaperäisesti, ja hänen poliittinen linjansa on näkynyt johdonmukaisesti julkisissa lausunnoissa sekä twitter-kommenteissa. Silti kokonaiskuva jää ristiriitaiseksi, jopa epämukavaksi.
Diskosta presidentinlinnaan
Petro Oleksijovytš Poroshenko syntyi 26. syyskuuta 1965 Bolhradissa, Ukrainan lounaisosassa. Hänen isänsä syntymä kylässä, joka kuului tuolloin Romaniaan, ei ole pelkkä kuriositeetti. Se muistuttaa rajojen liikkeestä Euroopassa – ilmiöstä, johon Poroshenko palasi myöhemmin puheissaan.
Puoliso Marina Perevedentseva syntyi 1. helmikuuta 1962 perheeseen, jossa yhdistyivät neuvostohallinnon virkaura ja teollinen työ. Avioliitto solmittiin vuonna 1984, poikkeuksellisen nuorena. Tämäkin yksityiskohta toistuu elämäkerroissa, usein hiljaa sivuuttaen.
Suomalaiselle lukijalle Poroshenko on ennen kaikkea poliitikko, joka ajoi Ukrainan määrätietoisesti kohti Eurooppaa. Vuonna 2014 Ukraina allekirjoitti EU:n kanssa assosiaatiosopimuksen taloudellisen osan. Ratifiointi tapahtui samanaikaisesti Kiovassa ja Brysselissä. Kyse ei ollut symbolista eleestä, vaan geopoliittisesta valinnasta maalle, joka oli jo joutunut Venäjän painostuksen alle.
Suklaakuningas ja vallan paradoksi
Poroshenko tuli politiikkaan liiketoiminnan kautta. Vuonna 1996 perustettu Roshen kasvoi Ukrainan suurimmaksi makeisvalmistajaksi. Länsimaisessa mediassa syntyi lempinimi “Chocolate King”. Ukrainassa sävy oli varautuneempi.
Presidenttikampanjassa 2014 Poroshenko lupasi luopua liiketoiminnastaan. Näin ei tapahtunut. Osa omistuksista siirrettiin vuonna 2016 sokeaan trustiin, mutta epäilyt eturistiriidoista jäivät elämään.
Hänen omistuksiinsa kuuluivat eri vaiheissa:
- televisiokanava 5 Kanal (myyty 2021)
- Kuznja na Rybalskomu -laivanrakennustehdas
- ajoneuvo- ja bussiteollisuuden yrityksiä
Paradoksi oli ilmeinen. Deoligarkisaatiosta puhunut presidentti oli itse oligarkki. Vuonna 2015 hän kuitenkin erotti Dnipropetrovskin kuvernöörin Igor Kolomoiskyn. Ele nähtiin sekä vallankäyttönä että viestinä muille vaikutusvaltaisille liikemiehille.
Presidentti sodan keskellä
Poroshenko voitti presidentinvaalit 25. toukokuuta 2014 ensimmäisellä kierroksella yli 54 prosentin äänisaaliilla. Maa oli jo sodassa.
Uusi presidentti peri tilanteen, jossa:
- Krim oli liitetty Venäjään
- Donetskin ja Luhanskin alueet olivat osin separatistien hallussa
- valtiontalous oli romahtanut
- armeija oli heikossa kunnossa
Kesällä 2014 Ukrainan joukot etenivät, mutta elokuussa Venäjän säännölliset joukot puuttuivat taisteluihin. NATO arvioi venäläissotilaiden määrän yli tuhanteen. Moskova kiisti tämän. Minskissä solmitut tulitaukosopimukset 2014 ja 2015 eivät pysäyttäneet sotaa, vain jäädyttivät sen.
Viisi vuotta vallassa
Poroshenkon kaudella tehtiin päätöksiä, jotka muuttivat Ukrainan sisäistä rakennetta.
Keskeisiä toimia olivat:
- dekommunisaatiolait vuonna 2015
- ukrainan kielen aseman vahvistaminen
- autokefaalisen Ukrainan ortodoksisen kirkon perustaminen 2018
- asevoimien uudelleenrakentaminen ja NATO-yhteistyön laajentaminen
Puolustus oli vähiten kiistelty osa-alue. Vuonna 2014 armeija ei kyennyt laajaan puolustukseen. Vuoteen 2019 mennessä se pystyi pidättämään rintamalinjat. Se ei ollut voitto, mutta romahdus vältettiin.
Marina Poroshenko – politiikan ulkopuolella ja sisällä
Marina Poroshenko on koulutukseltaan kardiologi. Hän työskenteli Kiovassa Aleksandrovskajan sairaalassa ja siirtyi myöhemmin hyväntekeväisyyteen. Ensimmäisenä naisena hän ajoi inklusiivista koulutusta Poroshenko-säätiön kautta.
Perheessä on neljä lasta:
- Oleksii (s. 1985)
- Jevhenija ja Oleksandra, kaksoset (s. 2000)
- Myhailo (s. 2001)
Virallisten tietojen mukaan inklusiivisten koulujen määrä kasvoi hänen kaudellaan selvästi. Hän johti myös Ukrainan kulttuurirahaston hallintoneuvostoa vuosina 2018–2019. Nämä faktat löytyvät avoimista lähteistä, myös wikistä.
Tappio ja jatko
Vuoden 2019 vaalit päättivät Poroshenkon presidenttikauden. Ero Volodymyr Zelenskyihin oli murskaava. Syyt eivät rajoittuneet sotaan. Korruptio, hitaat uudistukset ja elintason pysähtyneisyys painoivat vaa’assa.
Tappion jälkeen Poroshenko jäi politiikkaan. Hän johti Euroopan solidaarisuus -puoluetta ja toimi kansanedustajana. Hän on sanonut harkitsevansa uutta presidenttiehdokkuutta sodan jälkeen ja osallistumista EU-vaaleihin Ukrainan jäsenyyden toteutuessa.
Perintö, jota ei voi yksinkertaistaa
Poroshenkon kausi ei taivu selkeään arvioon. Hän piti valtion pystyssä kriisissä, vahvisti armeijaa ja ankkuroi Ukrainan Eurooppaan. Samalla korruptio säilyi ja oligarkkinen rakenne jatkui.
Suomelle Ukrainan kokemus resonoi. Pitkä raja Venäjän kanssa, turvallisuusvalinnat, eurooppalainen integraatio. Poroshenkon tarina ei ole sankaritarina eikä epäonnistumisen kronikka. Se on kertomus vallasta, sodasta ja kompromisseista, joista jokainen jätti jäljen.
Vastaa