Suomen presidentinvaalit 2024 päättyivät Alexander Stubbin voittoon. Ensimmäinen kierros käytiin 28. tammikuuta ja toinen 11. helmikuuta. Samalla vaalissa näkyi toinenkin ilmiö: osa äänestäjistä halusi kuulla ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ihmiseltä, joka on elänyt sitä työkseen, ei puolueorganisaation kautta. Siihen tilaan asettui Mika Aaltola, joka johti tuolloin Finnish Institute of International Affairsia (FIIA).
Ensimmäisellä kierroksella Aaltolan kannatus jäi 1,5 prosenttiin. Se ei muuta vaalitulosta, mutta se kertoo jotain kampanjasta: tutkijaprofiililla voi päästä keskusteluun, mutta se ei vielä kanna pitkälle ilman laajaa tunnettuutta ja valmista koneistoa.
Kuka Mika Aaltola on
Aaltola on syntynyt vuonna 1969. Hänet tunnettiin pitkään politiikan sivuriviltä – analyytikkona ja tutkijana, jonka kommentit pyörivät samoissa aiheissa, joista Suomessa muutenkin väitellään silloin kun maailma kiristyy.
Hänet nimitettiin FIIA:n johtajaksi 2019, ja hän aloitti tehtävässä saman vuoden syksyllä. FIIA on instituutti, jonka raportteja ja tutkijoita käytetään Suomessa paljon, kun tehdään uutisia ulkopolitiikasta, puolustuksesta ja Venäjästä. Se näkyy myös siinä, miten Aaltolaa kuunneltiin jo ennen kampanjaa.
Hänen julkisessa työssään on toistunut neljä aihepiiriä, jotka ovat suomalaiselle yleisölle tuttuja, joskus liiankin tuttuja:
- pienten valtioiden liikkumatila suurvaltojen puristuksessa
- Arktinen alue ja Pohjois-Euroopan strategia
- hybridivaikuttaminen, informaatiokampanjat, yhteiskunnan kestävyys
- Itämeren ja Baltian turvallisuus vuoden 2014 jälkeen
Lisätietoa taustoista löytyy myös wiki-merkinnöistä, mutta moni suomalainen tunnisti hänet käytännössä siitä, miten hän puhui ajasta, jossa turvallisuus ei enää ole abstrakti sana.
Miksi hän lähti kisaan
2020-luvun alussa Suomen turvallisuusympäristö muuttui, ja se muutos näkyi päätöksissä. Suomi luopui sotilaallisesta liittoutumattomuudesta ja liittyi Natoon 4. huhtikuuta 2023. Kun Nato-jäsenyys on totta, kysymys presidentin roolista ulko- ja turvallisuuspolitiikassa nousee väkisin. Presidentti ei ole Suomessa pelkkä seremoniamestari näissä asioissa, ja sen te tiesitte jo ennen kampanjaa – mutta vaalien aikana se muuttuu konkreettiseksi, melkein arkiseksi.
Aaltola rakensi viestinsä yksinkertaiseksi: presidentiltä pitää löytyä osaamista juuri niihin pöytiin, joissa ulkopolitiikkaa tehdään. Hänen twitter-tilinsä (nykyinen X) toimi yhtenä kanavana, jossa hän kommentoi tapahtumia ja riskejä melko suoraan. Se oli hänelle etu, mutta myös ansa: some tekee ihmisestä tutun, muttei automaattisesti luotetun.
Haastattelu, jossa ääni koveni
Politiikkaradion haastattelussa 19. joulukuuta 2023 Aaltola puhui tavalla, joka ei yrittänyt miellyttää kaikkia. Hän sanoi ajavansa presidenttinä puolustusmenojen kasvattamista ja Suomen oman ase- ja ammustuotannon vahvistamista. Samassa yhteydessä hän korosti, ettei Naton 2 prosentin bkt-tavoite riitä Suomelle Venäjän rajanaapurina.
Tässä kohtaa moni kuuntelija joko nyökkäsi tai ärsyyntyi. Ei siksi, että asia olisi outo, vaan siksi että lause oli niin suora. Ja suoruus on Suomessa joskus valuuttaa, joskus riski. Vähän molempia.
Miten äänestäjät reagoivat
Aaltolan 1,5 prosenttia kertoo, ettei ”asiantuntijaehdokas” noussut massailmiöksi. Syitä voi nimetä ilman mystiikkaa:
- tunnettuus jäi kapeaksi niiden ulkopuolella, jotka seuraavat turvallisuuspolitiikkaa
- vaalikampanja ilman puolueorganisaatiota on Suomessa vaikea urakka
- kilpailijat olivat poikkeuksellisen vahvoja ja valmiiksi tuttuja: toiselle kierrokselle menivät Alexander Stubb ja Pekka Haavisto
Silti Aaltolan kampanja nosti esiin kysymyksiä, jotka eivät katoa vaalien jälkeen:
- riittääkö suomalaisessa politiikassa turvallisuusajattelu, vai jääkö se juhlapuheisiin
- missä kulkee raja asiantuntemuksen ja poliittisen taidon välillä
- kuinka paljon varautumista suomalaiset oikeasti hyväksyvät, kun se maksaa ja tuntuu arjessa
Vaalien jälkeen
Presidentinvaalien jälkeen Aaltola ei jäänyt sivuun. Hän siirtyi puoluepolitiikkaan ja asettui ehdolle eurovaaleissa Kokoomuksen listalta. Vuonna 2024 hänet valittiin Euroopan parlamenttiin, ja hän aloitti meppinä 16. heinäkuuta 2024.
Tämä muuttaa tarinan kaaren. Kampanja ei ollut pelkkä irtiotto tutkimuksesta ja paluu takaisin, vaan askel kohti käytännön politiikkaa EU-tasolla. Europarlamentissa hänen tehtäviinsä kuuluu myös EU-UK-parlamentaarisen kumppanuuskokouksen delegaation varapuheenjohtajuus.
Aaltola ei tullut valituksi presidentiksi, mutta kampanja jäi esimerkiksi siitä, miten Suomessa toisinaan yritetään tuoda ulko- ja turvallisuuspolitiikan osaamista ajatushautomoista vaalikentälle. Se ei näy aina ääniprosenteissa. Keskustelussa se näkyy, ja joskus se riittää avaamaan oven seuraavaan paikkaan.
Vastaa