Jonas Gahr Støre on johtanut Norjan hallitusta lokakuusta 2021 lähtien. Suomalaiselle yleisölle tämä hahmo ei ole vieras – pohjoiset maat seuraavat toisiaan tarkasti. Støre ei ole poliitikko, joka hakee nopeita tuloksia. Hänen tyylinsä on lähempänä neuvotteluja, asiakirjoja ja yöllisiä keskusteluja, joissa päätökset syntyvät hitaasti. Se on joskus ärsyttävää, mutta toimii kuitenkin usein.
Hän syntyi 25. elokuuta 1960 Oslossa, opiskeli Ranskassa ja on koulutukseltaan valtiotieteilijä ja kansainvälisten suhteiden asiantuntija. Tämä kokemus näkyy hänen puheessaan, tauoissaan ja tavassaan punnita sanojaan. Ennen pääministeriksi tuloaan Støre oli ulkoministeri sekä terveys- ja sosiaaliministeri. Norjalle tämä on tärkeää: poliitikko, joka on nähnyt järjestelmän eri puolilta, yksinkertaistaa harvemmin asioita.
Kuinka hän tuli valtaan
Støreen hallitus muodostettiin vuoden 2021 vaalien jälkeen. Hänen puolueensa, työväenpuolue, palasi valtaan vuosien oppositiossa olon jälkeen. Koalitio perustuu monimutkaisiin sopimuksiin puolueiden kanssa, joilla on erilaisia näkemyksiä energiasta, veroista ja aluepolitiikasta. Tässä ei ole yksinkertaisia kaavoja.
Muutama fakta:
- Työväenpuolueella ei ollut absoluuttista enemmistöä.
- Hallitus oli riippuvainen kumppaneiden tuesta, jotka eivät aina olleet keskenään samaa mieltä.
- Kompromissi oli työväline, ei kaunis sana.
Suomalaisille tämä on selvää. Parlamentaarinen aritmeettinen laskenta pohjoisessa on harvoin suoraviivaista.
Sisäpolitiikka – ilman ilotulitusta
Störeä kritisoidaan usein varovaisuudesta. Veropolitiikka, sosiaalimenot, valtion rooli taloudessa – tässä hän noudattaa linjaa, joka on tuttu Skandinavian sosiaalidemokraateille. Valtio puuttuu asiaan, mutta ei tukahduttavasti. Markkinat toimivat, mutta eivät ilman valvontaa.
Hallituksen painopisteitä ovat:
- tulojen uudelleenjako ilman äkillisiä muutoksia
- väestönkatoa kärsivien alueiden tukeminen
- sähkön hintojen valvonta kriisiaikoina.
Rehellisesti sanottuna tämä ei aina näytä vaikuttavalta, mutta Norja ei ole poliittisten show’n maa.
Energia ja öljy – aihe, jota ei voi välttää
Norja on edelleen suuri öljyn ja kaasun viejä. Tämä on erityisen kiinnostavaa suomalaisille, kun otetaan huomioon toimitusvarmuus ja vihreä muutos. Støre tasapainoilee kahden todellisuuden välillä: fossiilisten polttoaineiden tuotot ja ilmastositoumukset.
Hänen kantansa muotoillaan usein näin:
- Eurooppa tarvitsee edelleen öljyä ja kaasua;
- tulot on investoitava siirtymiseen puhtaampaan energiaan;
- alan jyrkkä supistuminen aiheuttaa sosiaalisia riskejä.
Tämä lähestymistapa ei miellytä kaikkia. Ympäristöaktivistit vaativat nopeampia ratkaisuja. Teollisuus puolestaan pyytää vakautta. Hallitus liikkuu näiden kahden välillä, toisinaan liukuen.
Ulkopolitiikka ja Pohjois-Eurooppa
Entisenä ulkoministerinä Støre tuntee hyvin kansainväliset prosessit. Norja ei kuulu EU:hun, mutta tekee tiivistä yhteistyötä sen kanssa. Suomelle tämä on tuttu malli – olla osa eurooppalaista järjestelmää säilyttäen kuitenkin erilliset välineet.
Naapuruussuhteissaan Støre johdolla Norja:
- ylläpitää tiivistä yhteistyötä pohjoisten maiden kanssa
- panostaa kansainväliseen oikeuteen
- välttää äänekästä retoriikkaa, jopa vaikeissa tilanteissa.
Hänen julkiset lausunnot ilmestyvät usein Twitterissä, mutta ilman tunnepurkauksia. Ne ovat kuivia, informatiivisia, joskus liian hillittyjä nykypäivän verkostoille.
Kritiikki ja heikkoudet
Støreen poliittinen tuki on vaihdellut. Kyselyt ovat osoittaneet luottamuksen heikkenemistä vaikeina aikoina – hintojen nousun, energiakeskustelujen ja koalition sisäisten konfliktien aikana. Vastustajat sanovat, että hän reagoi hitaasti. Kannattajat vastaavat, että kiireellisyys ei Norjassa useinkaan palkita.
Kriitikot mainitsevat usein seuraavia seikkoja:
- hallituksen epävakaat kannatusluvut
- yksittäisten kumppaneiden eroaminen koalitiosopimuksista
- vaikeus selittää politiikkaa laajalle yleisölle.
Nämä eivät ole sensaatioita, vaan pikemminkin tausta, jolla hän työskentelee.
Ihmismittainen
Støre ei pyri olemaan tähti. Hän lukee, kävelee, välttää äkillisiä eleitä. Hänen elämäkerrassaan ei ole tarinoita nopeasta noususta. Se on pikemminkin pitkä matka. Wikistä löytyy kuivia päivämääriä ja virkoja, mutta rivien välistä voi lukea jotain muuta – poliitikko, jonka ovat muovanneet instituutiot, ei hetkellinen suosio.
Suomalaiselle lukijalle tämä on tuttu johtajatyyppi. Ilman persoonakulttia ja suuria lupauksia. Ehkä juuri siksi keskustelut Stören ympärillä kuulostavat joskus jyrkiltä tai epämukavilta. Hän ei anna yksinkertaisia vastauksia. Eikä aina lopeta ajatustaan niin, että kaikki olisivat tyytyväisiä. Mutta pohjoisessa politiikassa tämä on ehkä rehellinen lähestymistapa.